Tehtävä 3: Suuri Periscope-kisa

 ”Periscope lets you explore the world through the eyes of somebody else.”

“Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja suora videolähetys vie sinut paikan päälle.”

Periscope on siis Twitterin omistama sosiaalinen suoratoistopalvelu, joka julkaistiin maaliskuussa 2015. Sovellus toimii iOS- ja Android-laitteissa, palvelu on siis saatavilla älypuhelimien lisäksi tableteille (mm. iPad). Lähetykset ovat katseltavissa jälkikäteen myös tietokoneen selaimessa. Lähetyksien etsiminen ja kommentoiminen tapahtuu kuitenkin vain sovelluksesta käsin.

Kyseessä on hyvin tuore sovellus ja tämän pariviikkoisen tehtävän aikana tein jo huomion, että tästä tullaan puhumaan.  Muun muassa Nyt-liite (26.11.2015) kertoi sovelluksen käytöstä (hiukan kärjistäen ;) mutta tottahan se on, että nuoret (ja markkinointimaailman mielipidevaikuttajat) nämä uutuudet ensimmäisenä löytävät. Myös radiokanava YleX on havainnut Periscopen läsnäolon aktiivisesti:

”Nykyään kaikki menevät Periscopeen. Cooleimmat ovat jo olleet siellä ainakin kaksi kuukautta. Aivan turha enää yrittää surffailla tämän trendin aallonharjalla.”

(Jussi Latvala, 4.12.2015. Luettu 6.12.)

Periscopen ympärillä vellonut keskustelu on hyvin samantapaista, kun aikoinaan Snapchatin kanssa, jolloin palvelu leimattiin vain seksiviestittelyn välineeksi. Nyt uuden palvelun ovat jälleen löytäneet niin nuoret kuin ahdistelijatkin (mm. Iltasanomat 7.12.2015). Opettajat on huolissaan ja niin edelleen. Nuoret ovat kuitenkin melko fiksuja mediankäyttäjiä (vrt. aikuisten keskustelu maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista), enemmänkin tämänkaltainen kommunikaatio kertoo kulttuurista, missä elämme sekä ikiaikaisista tavoista pitää kiinni (sukupuoli)rooleista ja valta-asemista. (Ihan näin sivuvinkkinä voin suositella lukemaan elokuvatutkija Richard Dyerin teosta Älä katso! Seksuaalisuus ja rotu viihteen kuvastossa (2002). Kirja koostuu kirjoituksista, joissa tarkastellaan, kuinka me opimme näkemään ihmiset ja asiat tietyssä valossa tuoden esiin samalla katsomisen yhteiskunnalliset kytkennät. Erityisesti suosittelen [Marilyn] Monroe ja seksuaalisuus -artikkelia, josta saa osviittaa aiheeseen naiset katseiden kohteina.).

Anyway, suuressa Periscope-kisassa piti perustaa Periscope-tili ja kerätä mahdollisimman paljon sydämiä. Kilpailun läpiviemiseen tarvittiin lisäksi muun muassa tiimityöskentelyä, kommunikaatiota, suunnitelmallisuutta ja uuteen tuntemattomaan välineeseen aktiivista tutustumista.

Entä miten meni sitten kisa noin niinku omasta mielestä?

Huonosti suunniteltu on puoliksi pilalla. Olen varsin suorapuheinen, mutta näin minä yleisellä tasolla koin projektin sujuvuuden. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö kisasta/projektista oppinut, jossakin kohtaa peräti nauttinut. Periscopen teknisen ja viestinnällisen käytön ohella kisan sujuvuutta ajatellen opin paljonkin, tiivistän ne kahden pääteeman alle. Lopussa käyn vielä läpi Periscope-pohdintaani ja mahdollista omaa jatkokäyttöäni.

Mikä ajoi vähäisempään sydänten keräämisen suoritukseen?

Saimme kerättyä sydämiä torstaihin 10.12. ko 11:55 mennessä 43 485. Tuntuu isolta luvulta ja hieno saavutus, mutta ei se Periscopen näkökulmasta sellainen ole J Periscopessa puhutaan sadoista tuhansista ja miljoonista sydämistä. Se mikä merkitys sydämillä loppujen lopuksi on, minun näkökulmastani ne tuntuvat vain kivoilta ja antavat (vielä tässä vaiheessa Periscopen kehitystä) ehkä jotakin suuntaa suosittuudesta.

                     (Kuva)

Projekti meillä lähti käyntiin käytännössä suunnittelematta ja liian vauhdilla – siten, että palveluun ei oltu vielä edes tutustuttu sen enempää kuin mitä Haagassa ehdimme Persicope-tilin perustaa.  Yleisesti emme toimineet ihan tiiminä, vaan kaikki teki vähän omia juttuja, myös minä syyllistyin siihen, että revin ajan sieltä mistä sain. Pyrin alkuun sen vähäisenkin töiden ulkopuolisen ajan käyttämään opiskeluun olemalla ensimmäisen viikon aktiivisesti läsnä Google+:ssa ja testaillessa, miten livevideointi toimii, mitä hashtageja kannattaisi käyttää jne.

Omat haasteensa toivat siis niin aikataulu- kuin myöhemmin todettavat laiteongelmatkin. Suurella osalla tiimistä työt painoivat päälle. Meistä myös jokainen on hyvin erilaisessa elämäntilanteessa, joten alun suunnittelun puutteessa (miten paljon esim. kukin pystyy käyttämään aikaa projektiin, siten voitaisiin tehtäviä paremmin jakaa) kaikki leijui vähän ilmassa. Paikkaan lähiopetuspäivien poissaoloja tekemällä kuusipäiväistä työviikkoa, samaten työpaikallani eletään vuoden kiireisintä aikaa (mm. kolme työmatkaa, 10 asiakaspresentaatiota ynnä muuta selittelyä tähän väliin), jolloin opiskelujeni edelle menevät asiakkuuksien hoito. Mutta: en kuitenkaan koe, että kiireinen aikatauluni olisi tullut esteeksi, jos projekti olisi ollut suunnitelmallisempi – näin jälkikäteen ajateltuna.

Tässä oppini numero 1: tehkää suunnitelma, ratkaiskaa ongelmat perustellen, tehkää kompromisseja. Muistakaa yhteinen tavoite ja mitä toimenpiteitä tavoitteen saamiseksi tehdään. Tutustukaa palveluun, olkaa läsnä. Mikä on aikataulu, mikä on (teknisen) osaamisen taso jne. ENNEN projektin aloittamista. Pohtikaa perusteellisesti kysymyksiä miksi, mikä on tavoite, kenelle, millaista, kuinka usein, kuka, miten seurataan.

Käyn seuraavaksi läpi projektin etenemistä vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani, olemme kaikki kokeneet projektin eri tavoin omista lähtökohdistaan ammennettuna. Tekstien seassa olevat lainaukset ovat omia kommenttejani Google+:sta.

Projektin startti:

Suunnittelu koululla lähti hyvin käyntiin. Keksimme kaikkia miellyttävän ja ajankohtaisen aiheen, latasimme sovelluksen ketkä pystyivät ja loimme Twitter-tilin. Loimme myös yhteisön Google+:aan, missä kaiken kommunikoinnin tuli tapahtua. Päätimme myös, kuka olisi projektipäällikkö ja kuka sihteeri. Kun yhteisö ja Periscope oli koossa, sovimme tapaamisen Google+:aan muutaman päivän päähän. Tästä tulikin meidän ainoa tapaamisemme Google+:ssa, jolloin kaikki olimme yhtä aikaa koolla. Keskustelussa määrittelimme (tietämättä, että laiteongelmia tulisi, koska palvelua ei oltu kunnolla vielä kokeiltu) ketkä olisivat kuvaajavastaavia ja ketkä hoitaisivat Twitter-markkinointia. Samalla pohdintaa käytiin kohderyhmästä, mutta yhteistä lankaa ei löytynyt: itse suuntaisin Aasiaan ja jouluhulluun Jenkkilään (kieli englanti), osa halusi Suomen mukaan. Lopputulemana taisi olla se, että kohderyhmä on lähes koko maailma.

Olen harkitseva ja kokeileva ihminen, joten alussa yhtenä kuvaajavastaavana tavoittelin videointiin tutustumista, avasin myös omille henkilökohtaisille Twitter-tunnuksilleni Periscope-tilin. Avasin myös tiimiläisen hyvästä kehotuksesta yhteisen tilin Katch.me-palveluun. Katch.me nauhoittaa videoit edelleen jakamista varten esim. Twitterissä tai vaikkapa YouTubessa. Palvelussa pystyy myös seuraamaan videoille annettujen sydämien määrää – esimerkiksi markkinointivinkkinä, minkä tyyliset videot saavat sydämiä.

Katsoin myös muiden tekemiä videoita, valitsin muutaman seurattavan, tutkailin hashtageja. Valjastin tuttuja hankkimaan Periscopen ja kehotin erityisesti antamaan sydämiä, ajatuksena että ainakin tutuilta saa sydämiä anyway, tuntemattomilta tulevat ovat erittäin hyvää extraa, ja joiden markkinointiin voisi keskittyä muutoin. Jaoin omalla henkilökohtaisella Twitter-tililläni muutamia Sparkling_Xmas-linkkejä ja kehotin seuraajiani lataamaan sovelluksen.

Suhtauduin naiivilla huumorilla alun videointeihini – kokeiluahan ne vasta olivat. Näin jälkikäteen (taas) ajateltuna olisi pitänyt avata itselle täysin erillinen kokeilutili (oma. henk. koht Twitter-tilini on myös työedustustilini, niin sinne en kokeilujani halunnut jakaa), mutta kuten mainitsinkin, koko projekti lähti niin vauhdikkaasti käyntiin, ettei tämä käynyt edes mielessä tuossa vaiheessa (vaikka lähiopetuspäivinä nimenomaan kehotettiin kokeilemaan). Raportoin Google+:ssa mitä olin tehnyt – palautteena sain mukavia kannustuksia sekä vinkkejä, miten tehdä parempaa, muun muassa emojien käyttö ja puhuminen. Seuraavassa videossani hyödynsinkin emojien käyttöä, valitettavasti iPadistani ei kuitenkaan saanut muita kuin perushymiöitä. Koin lisäksi, että puhumista piti vielä harjoitella erikseen – introvertimpänä ihmisenä se puhuminen ei aina ole niin helppoa J

”Hahaa! Sori mun oli pakko harjoitella puhumista ensin itekseni ja tein suomivideon joulutortuista.”

Käytössäni oli ainoastaan wlanin tarvitseva iPad. Jo tämä wlan-vaatimus tuotti ongelmia, sillä suunnitellut kuvaussessiot tyssäsivät siihen, että yhteys oli ”poor connection” juuri silloin kun sitä tarvitsi. Samaten kuvan laatu oli heikkoa, puhumattomuuteni heti alkupään harjoitteluvideoissani oli myös ilmeisen huono juttu (sain palautetta). Teknisistä ongelmista johtuen jäi valitettavasti myös kuvaamatta monet kohteet ja kuvausaika tuhraantui mahdollisia kohteita etsittäessä. Työnantajani kuitenkin ystävällisesti vastasi toiveeseeni saada uusi älypuhelin ja minulle laitettiin tilaukseen uunituore iPhone. Valitettavasti en ole vielä lähes kolmen viikon odottelun jälkeen puhelinta saanut.

Tähän mennessä tuotetut videoinnit olivat olleet harjoittelua, ja kuva siitä, millaiset videot voisivat toimia Periscopessa , alkoi hahmottua: ainakin naseva otsikko, hyvät hashtagit, emojien käyttö ja videon kesto. Puhuminen toki myös ;)

Koska videoiden tuottaminen julkisilla paikoilla oli vaikeaa, wlan-ongelmien jälkeen päätin vaihtaa taktiikkaa ja kuvata jouluvalmisteluita kotona. Tein kotona valmisteluja joulupolun rakentamiseen, harjoittelin videointia muulla kameralla tehden neljä harjoitusvideota, säädin taustamusiikit ja valaistukset sopivaksi. Kun olin valmis, myös henkisesti, otin Periscopen esille huomatakseni, että samaiselle päivälle oli tuotettu jo koko päivän videoita muualta. Luovuin videoinnistani.

Tässä kohdin valitettavasti turhauduin, ja niin moni muukin. Projektin tekemisestä oli tullut kaaos, jossa meillä kaikilla oli eri tavoitteet, erilaiset tavat toimia tavoitteen saavuttamiseksi, se mitä toinen teki, ei sopinut toisten suunnitelmiin. Osaa porukasta ei keskusteluissa näkynyt. Projekti tuntui muuttuneen uteliaasta kokeilusta kilpailuksi tiimin sisällä – kenen videot keräävät eniten sydämiä, miten voisi tehdä paremmin (”videot ihan kivoja, mutta….”). Jos taas itse yritti kehua, kehua ei enää tunnistettu kehuksi vaan huomautukseksi, tällaisen tunteen ainakin itse sain.

Tässä siis oppini numero 2: onnistunut tiimin sisäinen viestintä. Koska kaikki kommunikointi käytiin tekstinä (ja Google+:ssa lukuisina keskustelun aloituksina, kommunikaatiota oli vaikea seurata), uskon vakaasti, että viestinnässämme on tapahtunut runsaasti väärinkäsityksiä. Viestinnän tutkijana (joo, taas vedän esiin tämän kortin) kirjallisessa viestinnässä täytyy olla huolellinen, miten asioita ilmaisee. Vaikka oma sanoma tuntuu ymmärrettävältä, toinen ihminen on täysin vain sen kirjoituksen varassa – ilman äänenpainoja tai eleitä. Äkkipikaistuksissa ei pitäisi mitään kirjoittaa, vaan antaa ensin tunteiden tasaantua.

Minulle oppimisen pitää olla kivaa, omasta uteliaisuudesta ja spontaanista mielenkiinnosta lähtevää, leikittelevää ja itseä hyvällä tavalla haastavaa (= tunne oman itsensä ylittämistä). Suorittavaa opiskelua tein jo nuoruusiässä kauppaoppilaitoksessa ja yliopistossa, nyt töiden ohessa valitut opinnot ovat minulle täysin vapaaehtoisia ja sillä pidän intoni myös yllä. Olin aivan liekeissä tehtävästä, uudesta palvelusta ja kampanjamme aiheesta. Adrenaliini virtasi, kun vielä pientä lisäpontta antoi leikkimielinen kilpailu kanssaopiskelijoiden kesken J

”Finally, I did it! Nyt pääsen käyttämään Periscopea sekä omalla että meidän tilillä samalla laitteella :) (sori halusin vaan jakaa tämän ilon :D )”

On loistava tunne, kun on onnistunut jossakin ja koko ajan kokee itse edistyvänsä uuden oppimisessa. Se vie eteenpäin. Se mikä minua ei vie eteenpäin, on pakko ja suorittaminen (töitä on pakko tehdä eikä töissä ole aina kivaa, mutta nyt kyse on täysin vapaaehtoisuudesta). Kaikilla on eri taustat, ja siksi palaankin alun suunnitelmallisuuden tärkeyden pariin: tällöin pystyy rakentamaan myös itselle luontevan oppimispolun tähdäten omiin sisäisiin tavoitteisiinsa (omista tavoitteista ei voi tehdä toisen tavoitetta) niissä raameissa, mitä on annettu. Toisilla on enemmän aikaa kuin toisilla. Minun tavoitteenani oli opiskella ja kokeilla uuden välineen käyttöä (pitäen mielessä kilpailun tavoite: kerätä mahdollisimman paljon sydämiä) käytännön kautta, seurata tuloksia ja pyrkiä parantamaan vaihe vaiheelta suoritusta. Meidän kaikkien opintopolut ovat erilaisia ja jokaisella eri tavat oppia: toiset kirjaimellisesti ohjeita noudattaen ja heti, toiset käytännönläheisemmin ja erilaisia reittejä.

”:) Mä en itse asiassa ole enää innostunut tästä, yritän [nyt] vaan saada sydämiä. Laitoin viikonloppuna himani kuntoon, kuvasin 4 harjoitteluvideota, valitsin musiikit ja sovittelin valaistusta, olin laittamassa viestiä [Twitter] buustauksesta. Enkä loppujen lopuksi sitten enää viitsinyt eilen tykittää videota. Kaikilla meillä ilmeisesti eri näkökulma. [--]”

Oma ”mokani” tehtävässä oli siis täysi lamaantuminen ja innostuksen katoaminen kisaan jo melko varhaisessa vaiheessa, vaikka itse palvelu on mielenkiintoinen ja uuden opiskelu aina kiehtovaa. Kuusipäiväisen työviikon päälle en vain kaivannut enää enempää suorittamista. Koska tehtävä oli tiimityöskentelyä, piti yrittää heittää myös pelkkä omaan napaan tuijottaminen nurkkaan ja tehdä parhaansa, pyrkiä kannustamaan muita innostavasti (ihan sama mikä tuotoksen laatu olisi). Mutta: jokaisen täytyy kuitenkin myös muistaa arvioida omaa suoritustaan ja etsiä aktiivisesti lisäoppeja. Tulisi pohtia ulkopuolisen näkökulmasta, onko esim. omien videointien tapa, hastagit, emojien käyttö ja otsikoinnit muuttuneet päivien edetessä. Meillä oli kivoja videoita, mutta osin myös valitettavan samanlaista sisältöä aika pitkälti. Minun viimeinen videointini jäi joulukuun alkupuolelle – enkä siis itsekään lähtenyt niitä loppujen lopuksi kehittämään tähän tehtävään liittyen.

”Mun tortut on jo syöty :) Mulle oppiminen on käytännön uteliaisuutta, ei tiukkaa suorittamista. Arvosanat ei mua rehellisesti kiinnosta yhtään, mutta koska ollaan tiimi ja arviointi tulee niistä sydämien määristä niin olen yrittänyt niitä kalastella. Samalla opiskelen Periscopea ihan itsekseni. Inhoan kilpailuja (vaikka tässä tapauksessakin kyse on oikeasti leikkimielisestä kilpailusta), meidän tiimissä kilpailu meni valitettavasti jäsenten väliseksi: kuka tekee parempaa, henkilö joka on jo ylittänyt itsensä, tämä tekeminen ei ole kuitenkaan riittävää. Jotkut on introvertimpia jo persoonallisuudeltaan eikä videossa äänessä oleminen ole välttämättä luontevaa ja kaikista tärkeintä (vaikka olisikin hyvä markkinointikeino). Tämä homma alkoi siis mennä mun osalta vain turhan vakavaksi :)”

Periscope-opiskeluni  vaihtui siis ensimmäisen puolentoista viikon jälkeen itseopiskeluksi. Yhtenä tiimin jäsenenä otan vastuun epäonnistumisen sydämien määrän keruusta. Opin kuitenkin hyvin paljon itse projektista, ryhmätyöskentelystä sosiaalisen median palvelussa (ja aloin kaipaamaan keskinäistä puhetta, ilmeitä ja eleitä) ja olen tästäkin opista kiitollinen. Ei tämä vähän mönkään mennyt suoritus siis mikään turha ollut J Osa tiimistä jaksoi hienosti viimeiseen saakka kuvata ja pohtia Periscopen käyttöä, mutta minun oli luovutettava ja tehtävä valinta ajankäytöstäni normitöideni laadukkaan hoitamisen ja tämän opiskeluprojektin välillä.

Jotta en kuulosta täysin pessimistiseltä ja masentavalta, lopuksi vielä kuva siitä, että kyllä kisan läpiviennissä oli rutkasti huvittaviakin hetkiä (mä olen ehkä yksinkertainen, mutta tämä oli mulle yksi huippuhetkistä :D ):

Miten Periscopea sitten kannattaa hyödyntää?

Laitan loppuun pohdintojani Periscopesta. Erityisen mielenkiintoisen palvelusta tekee juuri sen reaaliaikaisuus ja vuorovaikutteisuus. Livevideon parissa vietetään myös aikaa, mikä on varmasti yksi syy suoratoistopalveluiden kuumuuteen tämän hetken julkisessa keskustelussa. On aina iso juttu, jos Facebook vastaa trendiin (mm. Adweek).

Internet on täynnä vinkkilistoja Periscopen käyttöön ja niihin kannattaa tutustua, kun palvelua ottaa käyttöön. Listat kuitenkin pitkälti toistavat toisiaan, joten pariin listaan tutustuminen auttaa jo hyvään alkuun.

Periscopen onnistunut käyttöönotto:

·         Profiilin suunnittelu ja profiilikuvauksen tekeminen. Vaikka Periscope on yhteydessä Twitteriin, kannattaa sen profiili määritellä juuri tarkoitukseensa sopivaksi: mistä aiheesta tai aiheista lähetät livevideota? Samaten, mikäli kyse on enemmän markkinoinnillinen eikä vain omaa kivaa varten, on suotavaa laittaa profiiliin tieto, eli nettiosoite esimerkiksi yrityksen kotisivuille, kenestä on kyse ja mistä saa lisätietoa.

·         Muiden tekemien livevideoiden katsominen: ” If you are ready to jump in, then do so. But if you are hesitant, start by watching some broadcasts while you wait to take the leap.” Anna sydämiä, sydämiä voi antaa 500 per videosessio.

·         Videoiden nimeäminen koukuttaviksi ja emojien käyttö otsikoinnissa. Omassa iPadissa ei näitä ollut, vain perushymiöitä L Värit antavat myös huomiota.

·         Itsensä tekeminen näkyväksi ja löydettäväksi. Tätä voi myös rajoittaa, mutta asetukset näihin täytyy tehdä ennen lähetyksen aloittamista. Palvelussa voi muokata seuraavanlaista näkyvyyttä: paikkatieto, rajattu näkyvyys vain tietylle kohderyhmälle (yleensä lähetykset ovat kuitenkin julkisia), kommentointimahdollisuuden rajoittaminen (voi rajata koskemaan vain seuraajaprofiileja) sekä jaon ottaminen pois käytöstä. Oletuksena Periscopessa on paikkatiedon ja  Twitteriin jako.

·         Videokuvauksen aloitus: aloita yksinkertaisesti – keep it simple. Yleisölle puhuminen edes hetken ajan on oleellista. Tämä on minun kohdallani vaikeaa :D, ja tarvitsen aikaa jopa tämmöisen askeleen ottamiseen, introvertimpi ihminen kun olen.

·         Kommentoi katsojien kanssa. Persicopen käyttö vaatii ylipäänsä monen asian yhtäaikaista tekemistä: kuvaa, puhu, lue kommentteja, vastaa kommentteihin. On myös suositeltavaa harjoitella tai kirjoittaa ylös, mitä aikoo videolla puhua.

·         Katsojien rohkaiseminen jakamaan videota omille seuraajilleen. Näin voi saada lisää seuraajia omalle tilille.

·         Johdonmukaisuus viestinnässä, mutta silti monipuolisen sisällön tuottaminen. Pidä punainen lanka, mutta ole luova.

·         Videot ovat saatavilla 24h, joten niitä kannattaa myös jälkimarkkinoida esimerkiksi Twitterissä. Myös seuranta, mitkä videot (sisällöt) saavat sydämiä ja mitkä ei, on suotavaa.

·         Käytä Wlania aina, kun mahdollista, sillä videointi käyttää paljon dataa.

Periscope on hyvä markkinointisovellus monella alalla, kuten tapahtumamarkkinoinnissa, matkailussa (”eläminen hetkessä”, ”tätä teen/näen juuri nyt”, bloggariyhteistyö jne.), musiikkibisneksessä (esim. back stage -videot) sekä vähittäiskaupassa ja palvelujen markkinoinnissa (tuote- ja palveluvideot).

Kuluttaja-asiakkaita kiinnostavat tavallisten ihmisten tarinat ja autenttisuus/rosoisuus. Lifestyle-markkinointi onkin ollut pitkään keskiössä melkeinpä tuotteesta/palvelusta riippumatta. Myös  Marimekko alkoi juuri myymään elämäntapaa (vaikka uskon, että enemmänkin elämäntyyliä):

”Marimekko uudistaa myymäläkonseptiaan ja verkkokauppaansa. Yksittäisten tuotteiden sijasta myynnissä on elämäntapa. [--] "Myymälöissä on Marimekko-maailmoja, joissa asiakas kulkee tilasta ja tunnelmasta toiseen, ikään kuin kodin huoneissa", Alahuhta-Kasko sanoo.” (Markkinointi&Mainonta 5.12.2015)

Pieni mediatutkija ei tässäkään pysy sisällä (taas rönsyilyä käsitteiden käytön maailmaan), sillä elämäntapa ja elämäntyyli eivät tarkoita samaa asiaa. Elämäntyyli on lähellä elämäntapaa, mutta siinä on myös muotien ja yksilöllisten harkintojen piirteitä. Elämäntyyli ei ole niin jähmeää kuin elämäntapa vaan siinä on myös vaihtuvuutta. Eikä se ole niin tiedostamatonta ja sosiaalisesti annettua kuin elämäntapa, vaan siinä on myös yksilöllisyyttä, valittuja ja joskus rationaalisesti harkittuja elementtejä. Elämäntyyli on elämäntapaa yksilöllisempää myös siinä, että se ei kiinnity yhtä lujasti yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja omiin aineellisiin ehtoihinsa kuin elämäntapa. Elämäntyyli on yhtä aikaa yksityistä ja jaettua. (Gronow, Jukka. The Sosiology of Taste. 1997).

Anyway, palvelun käyttäminen jatkossakin kiinnostaa. Matkailen itse melko paljon, ja olen pohtinut oman blogin perustamista. Nyt kuitenkin aloin jo miettimään Periscopen käyttöä eräänlaisen matkapäiväkirjan välineenä (tai matkahetkien noston välineenä pikemminkin, kirja on pääsääntöisesti pysyvä elementti) juuri sen reaaliaikaisuuden vuoksi. Otan matkoillani tuhansia kuvia (ja myös videoita), mutta loppujen lopuksi näytän niitä muille hyvin harvoin jälkikäteen, usein aloitan jo seuraavan matkan suunnittelun kotiinpaluupäivänäni. Reissuillani jaan tällä hetkellä kuvia Facebookissa ja Instagramissa, joskus jopa Twitterissä – ajatuksella tätä teen juuri nyt tai tätä tein tänään. Eli jakamisen motiivi on sinänsä hyvin Periscopeen sopiva.

Tätä projektia varten minun on luotava juuri tälle tarkoitettu Periscope-tili ja toistaalta myös miettiä, mitä mahdollisesti tekisin tilillä matkojen välissä. En kuitenkaan koe, että pitkätkään tauot välttämättä tekisi hallaa – kunhan muistaa tehdä reissujen päätteeksi kunnollisen lopetuksen ja vinkata, että seuraava reissu on jo suunnitteilla ja paluu tulossa. Ehkä voisi kuvata reissuvalmisteluita sitä ennen. 

Hmmmm…. laitetaan pohdintaan.